Videopelit ovat tänä päivänä erittäin suosittua ajanvietettä, ja yhä useammasta kodista löytyykin vähintään yksi pelikonsoli. Pelaaminen ei ole enää vain lasten ja nuorten harrastus, vaan myös aikuiset nauttivat näyttävistä videopeleistä, vaikkapa rentoutuakseen raskaan päivän päätteeksi. Peleissä järjestetään myös arvostettuja maailmanmestaruuskisoja, joiden voittajista niittävät paljon mainetta ja kunniaa. Erilaiset sota- tai strategiapelit eivät siis todellakaan ole vain nörttien ajanvietettä hämyisissä kellareissa, vaan koko kansan huvia. Ei siis ihme, että myös rahapeliteollisuus on lähtenyt hakemaan vaikutteita suosituimmista konsolipeleistä ja luonut upeita videokolikkopelejä tutuilla videopelien teemoilla.

Monet videopeleihin pohjautuvat kolikkopelit ovat ikään kuin hauskoja parodioita esikuvistaan, ja niiden parissa on helppo viihtyä. Hyvä esimerkki tällaisesta kolikkopelistä on Call of Fruity -videoslotti, hedelmien sotatantereelle sijoittuva peli, jonka nimi ja teema jäljittelevät tuttua Call of Duty -videopelisarjaa. Taisteluvarusteisiin puetut melonit, mansikat ja sitruunat johdattelevat pelaajan keskelle tulitaistelua, jossa hedelmät muuttuvat tarvittaessa pommeiksi. Käsikranaatit ja lentokoneet lentelevät ilmassa, kun urheat hedelmäsotilaat käyvät taistoon. Pelaaja pääsee tähtäämään ja ampumaan itselleen voittoja tässä hedelmien sodassa, joten viihtyminen on taattu. Call of Fruity on tunnelmaltaan rento ja hauska, vaikka teema onkin ajatuksen tasolla raju. Sitä on kuitenkin lähestytty ystävällisten hedelmien muodossa ja kuvitus on kaikkea muuta kuin pelottava.

Barcrestin valmistamaa Call of Fruity -slottia pääsee pelaamaan useilla nettikasinoilla, ja monessa paikassa sitä voi myös kokeilla leikkirahalla ennen oikean rahan panostamista. Peli vetoaa tunnelmallaan ja ulkoasullaan varmasti moniin, mutta kaikkia teema ei tietenkään voi miellyttää. Varsinkin taistelupelien ystävät löytävät tästä pelistä kuitenkin hauskoja yksityiskohtia, kuten vaikkapa pyöräytysnappia koristavan tutkan ja voittolinjoja merkitsevät käsikranaatit. Jännittävät bonusominaisuudet kruunaavat pelin ja antavat mahdollisuuden huimiin voittoihin, joten Call of Fruity on ehdottomasti viihdyttävä ja myös toiminnoiltaan mainio kolikkopeli.

Peliohjeet ja perustoiminnot

Call of Fruity on viiden kiekon ja kolmen rivin videoslotti. Voittolinjoja on yhteensä kymmenen, mikä on verrattain melko vähän. Kaikki linjat ovat automaattisesti mukana pelissä, ja ne voi tarkistaa helposti klikkaamalla rullien vieressä olevia numeroin varustettuja käsikranaatteja. Kaikki voittolinjat ovat nähtävillä myös pelin infosivulla, josta voi kurkata myös yksityiskohtaisen voitonjaon ja ohjeet.

Panos asetetaan yksinkertaisesti valitsemalla linjakohtainen panos nuolia klikkaamalla. Pienin mahdollinen arvo on 0,01€, joten kokonaispanoksen saa asetettua pienimmillään 0,10€ suuruiseksi. Suurien riskien ystävät voivat nostaa linjapanoksen jopa 50€ asti, jolloin kokonaispanos kierrokselle on 500€. Kun sopiva panos on asetettu, kiekot saa liikkeelle klikkaamalla alareunan keskeltä löytyvää vihreää tutkaa. Hedelmät vilisevät silmissä sotilaallisten rumpujen päristessä taustalla, ja jännitys voi alkaa. Call of Fruity -slotissa on myös mahdollisuus asettaa automaattipeli, mikäli haluaa vain nauttia ja katsella.

Pelin perussymbolit ovat sotilaallisia hedelmiä, kiekoilla pyörii muun muassa mansikoita, sitruunoita ja meloneja. Lisäksi symboleihin kuuluu korttipakasta tutut K ja A sekä pelin logostakin löytyvä Call of Fruity -banaani. Halutut erikoissymbolit ovat Ananas-bonussymboli, Lentokone-bonussymboli ja Wild-symboli, jota näyttelee mitali. Wild korvaa kaikki muut symbolit, paitsi bonussymbolit, joten voittojen mahdollisuus kasvaa. Kaikki voitot maksetaan vasemmasta reunasta alkaen voittolinjoja pitkin ja jokaisen linjan suurin voitto maksetaan. Linjavoitot lasketaan yhteen, ja voittaneet linjat näytetään kierroksen päätteeksi.

Voittoja on mahdollista saada jo kahdella samalla symbolilla, mutta suurimmat voitot saa luonnollisesti viidellä. Pelin arvokkain symboli on Wild, ja viiden Wild-symbolin voittolinja antaa jo 500-kertaisen voiton. Call of Fruityn pitkällä aikavälillä laskettu ja testattu teoreettinen palautusprosentti pelaajalle (RTP) on 95,20%, ja suurin mahdollinen voittosumma yksittäisellä panoksella on rajattu 250 000€ suuruiseksi. Parhaimmat saaliit on mahdollista saada bonustoimintojen aikana, joten bonussymboleita kannattaa todellakin pitää silmällä.

Bonukset ja erikoistoiminnot

Kaikki rakastavat videokolikkopelien upeita erikoistoimintoja, ja useimmille ne ovatkin yksi pelin valintaan vaikuttavista seikoista. Kolikkopelit tarjoavat pelaajilleen toinen toistaan upeampia bonuksia, joiden aikana voi voittaa huikeitakin summia. Nettikasinoiden valikoimat pursuilevat mahtavia kolikkopelejä, ja keskustelu parhaista kasinopeleistä käykin kuumana. Myös Call of Fruity pärjää erittäin hyvin tässä bonusten kilvassa, ja bonukset ovatkin yksi tämän pelin ihastuttavimmista puolista. Bonustoiminnot saa aktivoitua luonnollisesti erikoissymboleilla, ja onnekkaat pelaajat pääsevät nauttimaan seuraavista toiminnoista:

1. Poimi minut -bonuskierros

Tämä Call of Fruityn bonusominaisuus aktivoituu kolmella Ananas-bonussymbolilla, jotka voivat ilmestyä keloille 1, 3 ja 5. Symbolit vilkkuvat, ja pelaaja saa valita niistä yhden ja paljastaa palkintonsa. Kahden symbolin takaa paljastuu voittokertoimet, joilla pelaaja saa makeat voitot. Paras palkinto tässä bonuksessa on kuitenkin Bombsight-bonuspeli, jossa pelaaja pääsee ampumaan bunkkereita hedelmäpommeilla. Oikein tähtäämällä tässä bonusominaisuudessa voi voittaa jopa 500-kertaa panoksen määrän.

2. Bombsight-bonus

Tämän bonustoiminnon alussa pelaajalla on kasa pommeja ja taistelukenttä on täynnä bunkkereita. Yläreunassa on luettelo mahdollisista voittokertoimista. Pelaajan tulee valita bunkkereita yksi kerrallaan, ja jokaisesta ammutusta bunkkerista paljastuu voittokerroin. Paljastettu voittokerroin tuhoutuu pommin voimasta ja poistetaan yläreunasta. Parhaassa tapauksessa pelaaja saa tuhottua kaikki pienemmät voittokertoimet ja jäljelle jää 500. Pelaajalla on toiminnon aikana käytettävissään myös kolme tarjousta, mikäli riskinotto tuntuu liian jännittävältä. Tarjouksen pyytämällä peli antaa voittokertoimen, jonka hyväksyessään pelaaja lopettaa bonustoiminnon ja saa tarjotun voiton itselleen. Bonusominaisuuden jälkeen voittona on kokonaispanos kerrottuna voittokertoimella, joten parhaassa tapauksessa potti voi olla erittäin huikea.

3. Fly by -bonustoiminto

Tästä Call of Fruityn bonustoiminnosta pääsee nauttimaan, mikäli keskimmäisille rullille pysähtyy kolme Lentokone-bonussymbolia. Tämän toiminnon aktivoituessa kolme keskimmäistä rullaa muuttuvat kokonaan Wild -symboleiksi, joten voittomahdollisuudet kasvavat huimasti. Ensimmäinen ja viimeinen kela pyörivät kerran, minkä jälkeen kaikki linjavoitot lasketaan yhteen. Fly by -bonuksen aikana suurien voittojen mahdollisuus on huomattava, joten lentokoneet tuovat todellakin onnea Call of Fruityssä.

Yhteenveto

Call of Fruity on viihdyttävä kolikkopeli makeilla ominaisuuksilla ja bonuksilla, jotka mahdollistavat upeat voitot. Peli on sopivan helppo ja yksinkertainen, mutta sisältää kuitenkin kaiken tarvittavan ollakseen laadukasta ajanvietettä. Teema vetoaa varmasti ainakin Call of Dutyn ystäviin, mutta hauskat hedelmäsotilaat viehättävät helposti muitakin. Call of Fruity tarjoaa pelaajilleen juuri sopivasti viihdettä ja jännitystä.

Hienot bonusominaisuudet ovat ehkä se kaikkein puoleensavetävin asia tässäkin slotissa, ja bonusten aktivoituessa voittomahdollisuudet kasvavat huimasti. Varsinkin Bombsight -bonuksen jännitystä ja viihdearvoa lisää se, että pelaaja voi vaikuttaa lopputulokseen omilla valinnoillaan. Monet pelaajat ovat viehättyneet tällaisiin pelimäisiin toimintoihin, joten bunkkerien pommittaminen hedelmillä on oikein onnistunut valinta.

Ulkoasultaan ja äänimaailmaltaan rento ja hauska kasinopeli saa ajan kulumaan siivillä, ja Call of Fruity pitää tältäkin osin varmasti huolen pelaajan viihtymisestä. Hauskat hedelmät eivät ole ollenkaan uhkaavia sotilaallisissa varusteissa, joten tunnelma pysyy erittäin miellyttävänä. Call of Fruity sopii mainiosti myös kasinouraansa aloitteleville pelaajille, sillä pelaamaan pääsee jo pienellä panoksella ja peli on todella helppo oppia. Monilla suomenkielisillä kasinoilla Call of Fruityä pääsee pelaamaan suomeksi, mikä on hyvin mukavaa. Myös kokeneet kasinokävijät ja riskinottajat voivat löytää tästä pelistä etsimänsä, joten Call of Fruity tarjoaa jokaiselle jotakin.